Uratarinat: Bence Balogh – Monipuolisten työtehtävien kautta kansainvälisiin projekteihin

30.11.2021

Palsatech uratarinat -artikkelisarjassa esitellään Palsatechin työntekijöitä ja kerrotaan heidän taustoistaan sekä työnkuvaan liittyvistä tehtävistä.

Bence Balogh on työskennellyt Palsatechillä vuodesta 2018 lähtien. Reilun kolmen vuoden aikana hän on päässyt työskentelemään eri työtehtävissä niin Suomessa kuin myös kansainvälisissä projekteissa.

Työt Palsatechillä alkoivat kairasydämen loggauksella, minkä jälkeen hän siirtyi kaivosgeologiksi Kemin kaivokselle. Ajoittain hän työskenteli myös malminetsintäprojektissa tehden kairasydäntutkimuksia ja kairauksen valvontaa.  

Vuodesta 2020 alkaen Balogh on toiminut pääasiassa Palsatechin kansainvälisissä projekteissa. Näissä hänen vastuulleen ovat kuuluneet muiden muassa näytteenoton suunnittelu ja kenttätöiden johtaminen.

Balogh kertoo edellisten projektien sujuneen mallikkaasti ja nyt fokus on uusien projektien suunnittelussa sekä kansainvälisen toiminnan kehittämisessä.

Teksti jatkuu kuvien jälkeen.

Työskentely Palsatechillä

Balogh valmistui geologian maisteriksi Turun yliopistosta, jota ennen hän opiskeli kandiksi Romaniassa. Ennen Palsatechille saapumista hän työskenteli geologina Cu-malminetsintäprojektissa Romaniassa ja harjoittelijana timanttikairausyrityksessä Unkarissa.

Vapaa-ajalla Baloghin monipuolisiin harrastuksiin kuuluu muun muassa vaeltaminen, uiminen ja toisinaan thainyrkkeily. Palsatechillä hän kertoo nauttivansa yrityksen tarjoamista mahdollisuuksista työskennellä erilaisten ja vaihtelevien työtehtävien sekä projektien parissa.

”Palsatech on tarjonnut mahdollisuuden työskennelle mitä erilaisimmissa työtehtävissä, vaihtamatta työpaikkaa. Ammattikokemusta karttuu nopeammin kuin muissa yrityksissä. Täällä on aina useita projekteja käynnissä, joten jos jokin tehtävä alkaa käydä liian tutuksi, on mahdollista hakea haasteita siirtymällä toiseen projektiin.”

Yrityksenä Palsatech on jatkanut kovaa kasvua aina yrityksen perustamisesta lähtien, mikä on herättänyt myös geologin näkökulmasta positiivisia tuntemuksia. Myös yrityksen työkulttuuri ja toimintatavat saavat kiitosta.

”Palsatech tuntuu kasvavan jatkuvasti. On tullut paljon vanhoja opiskeluajan kavereita työkavereiksi, mikä lisää yhteisöllisyyden tunnetta. Täällä työskentely on todella vapaata ja luottamuksellista. Henkilöstöä kuunnellaan ja toiveet otetaan tosissaan huomioon. Työskentely on rentoa ja kaikenlainen stressi on minimoitu. Kaiken kaikkiaan aika ihanteellinen työpaikka.”